Luontaistuotteet
Homeopaattiset lääkkeet
Homeopatia

Homeopatia
Homeopaattisella lääketieteellä on pitkä, tunnustettu historia. Homeopatia on useissa maissa, mm. Britannia, Saksa ja Intia, yleisesti käytetty hoitomuoto. Iso-Britannian kuninkaallinen perhe on käyttänyt homeopatiaa sukupolvien ajan. Intiassa on tällä hetkellä 300 homeopaattista sairaalaa ja 300000 homeopaattia.
Kaksisataa vuotta sitten saksalainen kemisti ja lääkäri Samuel Hahnemann kehitti tämän hellävaraisen hoitomuodon. Washingtonissa on presidentti McKinleyn Hahnemannin muiston ja homeopaattisen lääketieteen kunniaksi vuonna 1900 pystyttämä muistomerkki. Yhdysvalloissa oli yli 100 homeopaattista sairaalaa viime vuosisadan vaihteessa.
Homeopaattisen teorian mukaan aineen suuren annoksen aiheuttamat oireet paranevat pienellä annoksella samaa ainetta. Esimerkiksi sipulia leikatessa ihmisten silmiä kirvelee, nenä alkaa vuotamaan ja kurkku kipeytyy. Tällaisiin oireisiin käytetään homeopaattista sipulia, Allium Cepa. Homeopatiassa käytetään luonnonaineita, jotka aiheuttavat samanlaisia oireita kuin sairaus, jota hoidetaan. Lääkkeet stimuloivat kehon omia puolustuskeinoja, mikä auttaa voittamaan sairauden ja parantaa terveyden. Homeopaattisen lääkkeen valinnassa kiinnitetään huomiota mentaalisiin, emotionaalisiin ja fyysisiin oireisiin.
Homeopaattisia lääkkeitä valmistetaan mineraaleista sekä kasvi- ja eläinkunnan lajeista.
Homeopaattiset lääkkeet ovat turvallisia käyttää useimmissa tapauksissa ja ne eivät aiheuta reaktiota muiden lääkkeiden kanssa. Homeopaattisten periaatteiden mukaan ainoastaan parantavan vaikutuksen aloittava määrä lääkettä tulee käyttää. Oireiden helpottuessa lääkkeen käytön voi lopettaa.
Homeopaattisten lääkkeiden käyttö:
Syömisen ja juomisen välttäminen 15-20 minuuttia ennen ja jälkeen lääkkeiden ottamisen.
Annokset useammin akuuteissa tapauksissa, 0,5-2 tunnin välein tai useammin vaikeissa oireissa ja 3-4 tunnin välein helpommissa oireissa.
Jos lääke toimii aluksi, mutta sen teho heikkenee ajan myötä, voi kokeilla saman lääkkeen korkeampaa potenssia ennen kuin vaihtaa toiseen lääkkeeseen.
Kahvi, minttu ja voimakkaan tuoksuiset aineet, kuten kamferi, voivat vaikuttaa lääkkeiden tehoon herkillä ihmisillä ja niitä tulisi välttää.
George Vithoulkasin puhe homeopaattisen lääketieteen periaatteista neurologian kongressissa, 2nd World Congress of Controversies in Neurology
Homeopatia
Bach Kukkatipat
Bioforce, Vogel-yrttiuutteet
Aromaterapia, Eteeriset öljyt ja suitsukkeet
Yrttiteet

Aconitum napellus, ukonhattu, kaikki äkillisesti alkavat oireet, kuume, hermo- ja korvasärky, paniikki, pelkotilat, shokki, ensiapu, unettomuus
Homeopaattinen kotiapteekki
Acidum sulphuricum – aftat
Aconitum napellus – kuume, hermosärky, korvasärky, unettomuus, pelko, paniikki, shokki, ensiapulääke
Aesculus – laskimosairaudet, suonikohjut, peräpukamasärky, selkäsärky
Agaricus – paleltuminen
Apis mellifica – tulehdukset, virtsarakon ja nielun tulehdus, hyönteisten pistot, yliherkkyys, allergia, nokkosihottuma
Arnica – loukkaantumiset, nyrjähdykset, venähdykset, verenpurkaumat, sydämen, lihasten ja nivelten ylirasitus, rasitusta seuraava uupumus ja väsymys, tajuttomuus, shokki, verenvuoto, leikkaukset, synnytys
Arsenicum album – särky, pahoinvointi, pelko, oksentaminen
Belladonna – kuume, vilunväreet, auringonpistos, auringon polttama iho, tulirokko, niveltulehdus, akuutti tulehdus, nopea pulssi, turvotus ja punoitus
Bellis perennis – märkivät ruhjoutumat, selän vammat, lihasten väsymys
Bovista – nyrjähdykset
Bryonia alba – särky reumasairaudet
Calcium fluoratum – ihon ja luiden sairaudet
Calcium phosphoricum – vammat, luunmurtumat
Calendula – tulehdukset, vammat
Cantharis- palovammat, rakkotulehdus
Carbo vegetabilis – vatsakatarri, ilmavaivat, auringonpistos
Causticum- ruoansulatussairaudet, halvaukset, iskiassärky, reumasairaudet
Cocculus – matkapahoinvointi, jet lag
Colocynthis – koliikki, iskiassärky, kolmoishermosärky
Conium – vatsakipu, huimaus, halvaukset,
Cuprum metallicm – hinkuyskä, kouristava yskä
Ferrum phosphoricum – kuume, tulehdukset, flunssa, auringon polttama iho, väsymys, ruokahaluttomuus, anemia
Gelsemium – flunssa, vapina, ripuli, halvaukset
Glonoinum- päänsärky, auringonpistos, angina pectoris
Hamamelis – laskimojen sairaudet, suonikohjut, vuotavat peräpukamat, palanut kieli
Hypericum perforatum – hermosärky, selkärangan vammat, poikittaishalvaukset, hemiplegia
Ipecacuanha – pahoinvointi, oksentaminen, raskaudenaikainen oksentaminen, yskä, hinkuyskä, keuhkoputkentulehdus, vatsaflunssa, heinänuha, verenvuoto kohdusta
Kalium phosphoricum – päänsärky, unettomuus, ylirasitus, sydänsairaudet
Ledum – reumasairaudet, niveltulehdus, kihti, mustelmat
Magnesium phosphoricum – särky, iskiasvaivat, migreeni, kolmoishermosärky, koliikki, krampit
Melilotus – verenvuoto, päänsärky
Moschus – romahdus hysteerisen purkauksen jälkeen, nikottelu
Natrium muriaticum – masennus, päänsärky, migreeni, aurinkoallergia, syömishäiriöt
Nux vomica – vatsavaivat, ummetus, ripuli, ilmavaivat, vatsakrampit, runsaan alkoholinkäytön jälkeen, liiallinen syöminen, juominen, valvominen tai työskentely, ylirasitus, stressi, masennus, päänsärky, neuralgia, flunssa ja vastasyntyneen koliikki
Opium – shokki
Petroleum – vatsa- ja suolistovaivat, kylmänkyhmyt, pahoinvointi
Phosphorus – kuukautisvaivat, vatsa- ja suolistovaivat, sydänvaivat, luunmurtumat, hermosärky
Pulsatilla – kuukautiskivut, peräpukamavaivat, suonikohjut, välikorvantulehdus, paleltuminen
Rhus toxicodendron – nyrjähdys, sijoiltaanmeno, ylikuormitus, nivelet ja lihakset
Ruta graveolens, – murtumat, venähdykset, loukkaantumiset
Symphytum – luunmurtumat
Urtica urens – nokkosrokko, palovammat, reumaattinen kipu, kihti, munuaiskivet, lisää maidontuotantoa
Veratrum album – romahdus, oksentaminen ja ripuli
Vespa – ampiaisen ja mehiläisen pistot

Tavallisimpia vaivoja
Flunssa- Gelsemium, Eupatorium
Hermostuneisuus – Hypericum perfoliatum, Staphisagria, Nux vomica
Ihosairaudet – Psorinum, Sulphur, Arsenicum album
Ilmavaivat – Lycopodium, China, Carbo vegetabilis
Iskiassärky – Bryonia, Magnesium phosphoricum, Nux vomica, Rhus toxicodendron
Kihti, reumasairaudet – Acidum benzoinicum, Ledum , Urtica
Kolmoishermosärky, iskiassärky – Colocynthis
Kurkkukipu, nielurisatulehdus – Phytolacca, Belladonna, Mercurius solubilis
Kuumeinen tulehdustauti – Aconitum, Belladonna, Ferrum phosphoricum
Laskimosairaudet, peräpukamat – Aesculus hippocastanum, Hamamelis
Maha- ja suolistovaivat – Carbo vegetabilis, Lycopodium, Petroleum, Sulphur
Nuha, heinänuha – Allium cepa, Luffa
Närästys, raskauden aikainen oksentelu – Chelidonium, Nux vomica, Sepia
Pahoinvointi, oksentelu – Ipecacuanha, Chamomilla, Nux vomica
Rakkotulehdus – Cantharis, Thuja
Ripuli – Arsenicum album, Veratrum album
Suonikohjut – Aesculus, Hamamelis, Lycopodium, Pulsatilla
Sydämentykytys – Natrium muriaticum
Tulehdus, hyönteisten pistot – Ledum
Tulehdus, märkivä - Hepar sulphuris, Silicea
Unettomuus – Coffea, Arsenicum album, Phosphorus, Sulphur
Uupumus, heikkous – Acidum phosphoricum, Kalium phosphoricum, Nux vomica
Vilustuminen – Dulcamara, Pulsatilla, Silicea
Vaihdevuosivaivat – Lachesis, Sepia, Pulsatilla
Ylirasitus, stressi – Nux vomica

Nux vomica, stressi, ylirasitus, vatsavaivat, liiallinen syöminen, juominen, valvominen tai työskentely
Homeopaattisia lääkkeitä kuumeeseen ja vilustumiseen:
Bryonia – kuume ja flunssa, kipuja, päänsärky, kuiva yskä, hiljaa makaaminen auttaa, haluaa paljon kylmää vettä.
Aconitum - äkillinen korkea kuume, etenkin jos liittyy ahdistukseen tai kylmälle ilmalle altistumiseen.
Gelsemium - poikkeuksellisen väsynyt ja heikko, nilkat vapisevat, päänsärky pään takaosassa.
Belladonna – äkillinen intensiivinen kuume, punaiset posket, pupillit laajentuneet, iho kuuma ja kuiva, sykkivä päänsärky, levoton.
Ferrum phosphoricum – kuume, joka ei ole intensiivinen tai tyypillinen.
Phosphorus – polttava kuume, haluaa kylmiä juomia.
Chamomilla – korvakipu, infektiot, ripuli, kiukutteleva lapsi.
Pulsatilla – kaipaa raikasta ilmaa ja ei tunne janoa, tukkoinen nenä, käytökseltään lempeä, takertuva ja ailahteleva, oireet vahvistuvat öisin.
Nux vomica – liiallisesta syömisestä seuraava kuume, paleleva , haluaa paljon peittoja, ruoansulatusongelmia.
Arsenicum - heikkous, levottomuus, kaipaa seuraa, kuuma juoma auttaa.
Reckeweg R6 Influenssatipat – kuume, influenssa ja kaikki tilat, joissa kehon lämpötila nousee liikaa

Bryonia alba
Kiinalaisessa viiden elementin teoriassa syksyyn liittyvät meridiaanit ovat Keuhkomeridiaani (Yin) ja Paksusuoli-meridiaani(Yang). Syksyn elementti on metalli ja tunne suru.

Metallielementtiin liittyvä tunne on suru. Syksyllä kaipaamme kesän aurinkoa ja suremme huolettomien kesäpäivien päättymistä, tietäen pitkän pimeän ajan ja talven kylmyyden olevan edessä. Keuhkomeridiaani auttaa tuntemaan surullisuuden, mutta myös siirtymään eteenpäin tiedostaen, että kesän yltäkylläisyys vain siirtyy syvemmälle sisälle. Lue lisää…

Homeopatiaa kesälomalle
Hyttysen ja muiden hyönteisten puremat
Homeopatiassa hyttysen ja muiden hyönteisten pistoihin yleisimmin käytetty lääke on Apis mellifica.
Apis mellifica- pistosta seuraa punainen, kuuma turvonnut iho, polttava ja kutiseva tunne. Joskus suun ja kurkun limakalvojen turpoamista. Kylmä auttaa kipuihin.
Staphysagria – hyttysten pistojen ennaltaehkäisemiseen tai hyttysen piston jälkeen.
Urtica urens – kun on suuria, punaisia, kutisevia pistoja. Hyönteisallergia, pistoista johtuviin allergisiin reaktioihin. Myös simpukoiden syömisestä johtuvaan pahoinvointiin.
Hyttysten torjuminen eteerisillä öljyillä:
Tehokkaimmat eteeriset öljyt hyttysten torjumiseen ovat sitronella ja neilikka, myös eukalyptus, piparminttu, tea tree, laventeli, sitruuna, seetri ja patsuli.
Käytetään iholla 10-30% liuotettuna kasviöljyyn.
———————————————————————————————————————–
Hyttyset ovat monien lintujen ja muiden hyönteisten ravinnonlähde ja tärkeä osa ekosysteemiä. Kesälomalla on hyvä muistaa hyttysten ja muiden eläinten, kasvien ja mineraalien elämän kunnioittaminen tietoista läsnäoloa harjoittamalla.

Homeopaattisia lääkkeitä auringon poltamalle iholle
Ferrum phos lievästi palaneelle iholle, kun palamisoireet ovat vähäiset.
Belladonna, kun iho on tulipunainen ja kuiva, kaula punoittaa ja pupillit ovat laajenneet.
Cantharis, liiallisesta auringonotosta aiheutuneet palovammat. Myös muut palovammat.
Ulkoisesti kehäkukkavoide tai kehäkukan terälehdet kasviöljyssä palaneelle iholle tai muihin ihon haavoihin.
Siitepöly- ja heinäallergiaan homeopaattinen Euphrasia ja Allium cepa.
Euphrasia- eli silmäruoho-yrttitee siitepöly ja heinäallergiasta johtuviin silmä- ja nenäoireisiin.

Homeopaattinen Euphrasia 10g, 8.33e, Silmäruohotee 50g, 7.50e
